Niin siinä sit kävi, etä työelämä kutsui reilu vuosi sitten ja sen huomaa vapaa-ajassa: sitä ei ole!

Tänään tein 8 tunnin päivän, eilen 9 tunnin ja huomenna on taas vuorossa 9 tunnin päivä. Aina ei oikein tahdo riittää voimia sitten kodille, mutta tänään aion käydä koiran kanssa vielä lenkillä, kun mies tulee töistä, vaikka sataisi kissoja taivaalta.

Pojat on kasvaneet valtavasti. Otto ei ole enää vauva vaan pieni poika, jolla on kova pää ja tiukat mielipiteet miten asiat pitää olla. Samu on kanssa kasvanut pituutta ja ehkä kuitenkin enemmän henkisesti, se alkaa nähdä maailmaa jo vähän avarammin. Samulla on oma kissakin, jota se jaksaa onneksi hoitaa.

Ens keväänä teemme keittiörempan, kun vain hyvä keittiötoimittaja löytyy.

Bella voi oikein hyvin. Lonkat sillä tuntuvat välillä reistailevan, mutta se on kehittynyt käyttäytymiseltään ja on oikein mukava perhekoira. Enää ei tarvitse esimerkiksi miettiä, että voiko sitä ottaa joka paikkaan mukaan. No, hotelliin en ole sitä viemässä (meillä kun on sukulaisjuhlat tiedossa talvella) ja joudun viemään sen koirahoitolaan siksi aikaa. En halua aiheuttaa muille hotellissa nukkuville huonoa yötä, jos tuo sattuisi metelöimään siellä yksinään.

Luin vanhoja tekstejä täältä ja ikävä vanhaan ystävään heräsi taas...Mitähän sille kuuluu...Ehkä ei olisi myöhäistä pyytää/antaa anteeksi ja aloittaa uudestaan.

Kun nyt tuli menneistä puhe. Yksi asiakkaistani pysäytti minut yksi päivä kehumalla, että kuinka hyvin asiani nykyään ovatkaan. Tunnen sen asiakkaan myös entuudestaan ja etenkin entisen poikaystäväni kaverina. Hän kertoi ymmärtäneensä vasta vähän aikaa sitten millainen mies entinen poikaystäväni oli ja että oli hyvä, että pääsin siitä eroon. Vaikka olen unohtanut ne ajat jo (olenhan jo onnellisesti naimisissa ym.) niin silti sydämeltäni putosi jotain pois. Se onneton aika jonka vietin sen miehen kanssa ajoi minut melkein mielisairauden partaalle, koska se mies sai minut uskomaan että kaikki viat olivat minussa. Näin kauan se mies oli onnistunut pitämään ongelmansa kaveriltaan salassa...ja puhutaan n.6 vuodesta...mestarivalehtelija...Onneksi se on muuttanut pois paikkakunnalta.

Mutta näin sitä ollaan edetty. Aika hyvin asiat tosiaan ovat