Meillä on normiaamu käynnissä. Mulla on tapana aamuisin käydä katsomassa netissä mitä maailmalla tapahtuu ja mitä kavereille kuuluu.

Juha on lähteny jo töihin, Otto on saanut aamupuuronsa ja hänen ensimmäiset kaksi hammastaan on pesty Nauru, koiraamme Bellaa on käytetty ulkona, se on syönyt ja kissa Iita on käynyt sisällä syömässä aamuisen herkkuruoka-annoksensa ja lähtenyt taas uudestaan ulos hiirijahtiin.

Nyt ei kyl oikeastaan ole enää aamu, kun kirjoitan tätä. Joskus vaan hommat venyy, kun pieni Otto herääkin lyhyiltä aamu-uniltaan, haluaa maitoa ja kaipailee tietenkin seuraa. Silloin pitää vain osata joustaa ja jättää omat hommansa kesken Hymy

Samu on ollut jo reilun viikon mummunsa luona. Samu on sellainen reissaaja, että joskus hirvittää osaako se aikuisena rauhoittua paikoilleen ollenkaan. Tällä hetkellä Samu on varmaan mummunsa kotona Ähtärissä, mutta hän on käynyt mummunsa kanssa tällä reissulla jo Karstulassa, Jämsässä, Särkänniemessä ja Ruotsin laivalla. Odottelen Samua jo oikeastaan kotiin. Hän on ihanaa seuraa Oton lisäksi, kun olen päivät kotona ja ensi viikolla hänellä alkaa jo toinen luokka koulussa. Samu on iso poika Hymy

Mä olen itse ollu kipeä jo kaksi viikkoa. Mulle iski kauhea nuha ja köhä, mikä sit kehitti vielä poskionteloiden tulehduksen ja kuumeen...Nyt olo alkaa pikku hiljaa helpottamaan, kun sain lääkityksen.

Mut nyt kotityöt kyllä jo odottaa...Aion kirjoittaa tänne aina kun ehdin Nauru