Mä kun olen vertaillut tuota meidän 11 kuukauden ikäistä muihin samanikäisiin...Normaalistihan 11 kk vanha osaa jo kontata ja hyvin useasti nousta pystyyn ja jopa kävelläkin. Samu oppi kävelemään 10 kk ikäisenä (tai oikeastaan juoksemaan Silmänisku).

Otto vain makaili todella pitkään. Se ei tykännyt kääntyä edes mahalleen. Joulun aikoihin siihen tuli muutos, kun se yhtäkkiä alkoikin kääntyilemään ja peruuttelemaan ryömien. Tähän asti Otto peruutteli osaamatta oikein suunnistaa mihinkään ja suuttui kun matka taittui taaksepäin, vaikka olisikin pitänyt mennä eteenpäin.

Nyt on taas harpattu eteenpäin yhdessä viikossa. Otto osaa mennä eteenpäin istuallaan Nauru Nyt ei isoveli pysty enää tekemään läksyjään lattialla ilman, että saa innokkaan apulaisen tutkimaan penaalia tai repimään kirjoja Hymy Ja se on mun mielestä kyllä ihan hyvä asia, pöydällähän ne läksyt pitäisi tehdä.

Toisena uutena asiana on tullut se, että Otto on noussut kevyesti kainaloista tukemalla ylös sohvaa vasten kaksi kertaa Hymy Meidän kädet on olleet tukena sen vuoksi ettei Otto olisi kellahtanut nurin. Kyllä siis Ottokin vielä oppii kävelemään Hymy Se vaan tekee asiat omalla ajallaan.