Nyt viimein, kun Otto nukkuu kokonaisia öitä niin mä en saa unta...Jo kolmas yö, kun pyörin ja vekkuloin sängyssä ja pää on täynnä kaikenmaailman ajatuksia...Onko nyt täysikuu?

Tämänkin päivän jälkeen luulisi, että uni tulis, mutta ei...Päivä oli kyllä aika rauhallinen. Laitoin vaan vähän pyykkiä, tein ruokaa ja sen sellaista. Ulkonakaan ei oikein viihdytty, kun oli niin sateista. Mut illalla sit tapahtu. Samu piti kuljettaa naapurikylään linja-autolle, josta se lähti tapaamaan pappaansa ja isäänsä ja samaan aikaan mun piti mennä pitämään rallytokoa. Onneksi Juha pääsi vähän aikaisemmin töistä ja lähti kuskaamaan meitä. Mä jouduin herättämään Oton kesken sen päiväunien, lappasin sille äkkiä ruokaa suuhun ja laitoin kaikki valmiiksi. Juha heitti mut ja Bellan ensin koulutuskentälle ja jatkoi siitä matkaa Samun ja Oton kanssa. Kaikki tapahtui minuuttiaikataulun kanssa. Ehdin laittaa kentän just ja just valmiiksi ennen kuin ensimmäiset kurssilaiset tuli ja Juha oli päässy linkkiasemalle just ennen kuin linja-auto tuli. Sitten vielä kävelin kotiin n.5km vesisateessa...

Bella onkin ollut nyt yksi asia, joka mun mielessä on pyöriny. Jos osaisin niin saisin siitä kelpo koiran. Jokin vaan menee aina vinoon. Olen liian lepsu. Se tulee mahtavasti toimeen muiden koirien kanssa silloin, kun se on irti, mutta kun se on kiinni niin...Eilen kävin yhden kaverin luona jolla on kaksi bullmastiffia, uros ja narttu. En ollu pitkiin aikoihin edes nähny heitä ja kaveri sitten kertoi, että hänen narttunsa on muuttunu vähän ärtsyksi muita koiria kohtaan. Uros oli Bellalle jo entuudestaan paremmin tuttu, joten ne pääsi tutustumaan muitta mutkitta. Narttu oli hetken aikaa kiinni, mutta päätettiin päästää se aika nopeaa vapaaksi, kun ei se vaikuttanut uhittelevalta. Eikä niillä ollut mitään hätää. Yhdesti alkuun Bella komensi niitä, koska molemmat oli aika innokkaana sen kimpussa, mutta sen jälkeen ei kuultu murinoita eikä ärinöitä.

Tänään tuolla kentällä se sitten haukkui muille koirille kun se joutui olemaan kiinni yhdessä tolpassa sen aikaa, kun ohjasin muita. Se taitaa olla vähän sitäkin, että sen tekee mieli käydä haistelemassa ja tutustumassa toisiin koiriin vaikka olen aina pitänyt tiukasti kiinni siitä että se ei pääsisi tutustumaan muihin koiriin silloin kun se on hihnassa (yleensä niin on koirakoulukentällä tai lenkillä, jolloin ei ole leikin aika). Se ei nimittäin hauku silloin, kun koirakko on menossa sitä kohti vaan vasta silloin kun ne loittonee siitä. Samoten se haukkui välillä silloin, kun juttelin jonkun kanssa ja naureskelin, aivan kuin se olisi ollut mustasukkainen. Sen haukku vaan ei ole sellaista pientä räksytystä vaan kumeaa louskutusta joka voi todellakin tuntua pelottavalta. Oli tilanteita, joissa kunnon komennus olisi ehkä ollut paikoillaan, mutta kun mä olen liian pehmo sellaiseen. Saan sen kyllä yleensä hiljaiseksi vain madaltamalla ääntäni ja sanomalla sille pahasti jolloin se nuoleskelee sitten huuliaan korvat luimussa ja heiluttaa häntäänsä, mutta joku olisi varmasti käyttänyt minuna jo rajumpiakin keinoja ja ehkä ne olisivat toimineet kerralla...

No jospa se joku päivä rauhoittuisi vielä entisestään...

Meidän rahatilanne huolettaa mua myös. Ei ole kotiäidillä paljoa tuloja verrattuna siihen jos kävisin töissä...Ja niin se työelämä vähän houkuttais. Nyt ei vaan ole vielä sopiva aika etsiä sen kummemmin töitä. Otto on vielä niin pieni...Ajattelin odottaa nyt ainakin kevääseen ja katsoa sitten uudestaan tilannetta. Voihan se olla, että tämä nyt on vieläkin sellaista totuttelua pienempiin tuloihin.

Nyt kai pitää yrittää uudestaan nukkumista. Juha heräsi ja pyörii sängyssä, se raasu ei osaa nukkua ilman mua...