Nukuin viime yönä vain 4 tuntia, mutta kyllä oli muuten mukavaa keitellä rauhassa kahvia ja touhuta hiljakseen omiaan. Sain maksettua laskut ja katsottua kavereiden kuulumiset. Kummallisen levännyt olo! Nauru

Joulu meni perinteen mukaan kyläillen molemmissa mummuloissa. Otto ja Samu saivat mukavia ja kerrankin tarpeellisia joululahjoja, joihin jopa Samukin oli tyytyväinen Hymy Ihan mukava mieli jäi.

Huomenna onkin sitten uuden vuoden aatto. Me meinataan olla perheen kesken kotona, syödä hyvin, saunoa, paukutella muutama paukku ja ihastella taivaalla räiskyviä raketteja. Hyvin yksinkertaista siis, mutta rauhoittavaa.

Jouluaika meni tosiaan aikalailla yksinhuoltajana. Iltaisin joskus Juhalla oli aikaa olla poikien kanssa, mutta muuten sain pärjätä omillani. Vielä eilenkin Juha teki 9 ja puolen tunnin päivän. Parisuhde tässä on vähän kärsiny, mutta onneksi jo ensi viikolla luultavasti helpottaa.

Me saatiin muuten joululahjaksi kahden vuorokauden ylläpito kylpylässä kahdelle hengelle! Cool Se pitää käyttää ensi syksyyn mennessä (sitä odotellessa...)