Mietin eilen, että mahtaako kaikilla lapsiperheillä olla samanlaisia ongelmia...

Olen ollut taas 2 tai 3 viikkoa putkeen Oton kanssa kotona ja se alkaa tuntumaan. Luulen, että tämä tunne on aika monelle äidille tuttu. Vaikka oma lapsi on kuinka rakas ja ihana tahansa, niin joskus sitä vaan kaipaa jotain muutakin...Rauhallista lenkkiä koiran kanssa, kaupassa käyntiä ilman lapsia, kyläilyä jonkun kaverin luona ym. En ole vain päässyt...

Viime viikko oli erityisen raskas, koska meillä oli vieraita lähes joka päivä ja sitten meillä oli vanhempieni koira hoidossa. Mun piti siis pitää huolta vieraista, pitää koti siistinä ja huolehtia energisestä koirasta omani ohella...

Mieheni on tehnyt pitkiä päiviä mikä on näin joulun alla normaalia...10h ja joskus 11h vierahtaa helposti ja sen jälkeen hänen on vielä lämmitettävä tupamme. Olen muutaman kerran yrittänyt lämmittää pannuamme, mutta ei se oikein Oton kanssa onnistu, kun pannuhuone on ulkona ja siellä pitäisi käydä tunnin välein lisäämässä puita n. kolmen tunnin ajan riippuen siitä kuinka kylmä ulkona on. Aina en pääse ja sitten se ehtii sammua ja jäähtyä välissä...Otto on ollut minussa niin kiinni viime aikoina, että se tuntuu aivan uskomattomalta (välissämme ei saa olla 1,5m pidempää väliä, muuten tulee itku).

Mieheni kaipaisi omaa aikaa tietysti myös ja sekin on aivan ymmärrettävää. Hänen elämänsä pyörii työssä ja kodin lämmityksessä. Hän toivoo pääsevänsä joskus uimaan...Voi olla että hänenkin toiveensa siirtyy ensi vuoden puolelle sitten kun joulukiireet työpaikalla helpottavat. Harmillista...

Kaikesta huolimatta minulla taitaa olla kuitenkin täydellinen mies. Hän nimittäin paljasti eilen, että on suunnitellu mulle jotain piristystä. Kuinka hän jaksaa huolehtia?