Otto tulee neljän päivän päästä 9kk ja mä olen vähän odotellut, että milloin se alkaa liikkumaan. Aika moni tuttavien lapsista on liikkunut jo tuon ikäisenä, mutta eihän toista tokikaan voi pakottaa. Eikä tämä mikään maailmanloppu ole Hymy Eipähän tarvitse juosta vähän väliä sen perässä, kun se viilettäis siellä sun täällä. Se aika tulee vielä...

Sekin vaan huolestuttaa ettei sillä ole mitään ongelmaa vatsansa kanssa, koska Otto ei ole koskaan viihtynyt mahallaan ja sehän on tietysti vaikuttanut sen kehittymiseen. Olen aina yrittänyt katsoa sellaista aikaa sen makuuttamiselle, että se ei ole juuri syönyt tai ettei se ole väsynyt. Silloin se jaksaa ja viihtyy kaikkein parhaiten myös vatsallaan. Eilen se jopa pyöri vatsallaan (siis pää meni sille puolelle missä jalat olivat olleet) ennen kuin väsähti ja alkoi kiukuttelemaan.

Ja toissapäivänä se asteli kävelytuolissaan eteen- ja taaksepäin Hymy Eli hidasta edistystä on havaittavissa. Äidin pikku kulta osaa ottaa rennosti, mitä sitä turhaan kiirehtiä... Cool